Täällä kirjoittelee tällä hetkellä yksi tosi onnellinen ihminen. Tai no en voi sanoa, että pelkkää onnea tää tunne sisältää vaan samalla tuntuu todella haikealta. Mulla nimittäin tänään oli viimeinen työpäivä. Tää töiden lopettaminen tuntu siksi niin kauhean vaikealta, nimittäin mun oli tarkoitus lopettaa vasta ensikuun lopussa, mutta koska mun kuntouttavan työtoiminnan pomo ei tykänny ajatuksesta, että olisin samaa aikaa koulussa joten jouduttiin tälläinen pika ratkaisu eilen tekemään. Eilen itketti, mutta tänään jo hymyilytti hieman, kun pääsee kohti uusia haasteita, vihdoin. Eniten se töiden lopettaminen tuntuu pahalta, nimittäin meijän keittiön työporukka oli aivan mahtava. Mulla ei oo tähän mennessä koskaan ollut sellaista työpaikkaa, jossa jokaisen työtekijän naama miellyttää ja kemiat kohtaa aivan täydellisesti.
Olin siis töissä erään palvelukeskuksen keittiöllä täällä Virojoella. Toimin pääsääntöisesti ruuan jakajana potilaille ja sitten muuten vaan joka paikan höylänä. Jotenkin mä tykkäsin tuosta työstä aivan älyttömästi. Joskus toki oli aamuja, ettei töihin olisi millään jaksanut herätä, mutta aina kun astui keittiön ovesta sisään ja näki kaikki ihanat työkaverit, niin sitä unohti sen ajatuksen, joka kotona herätessä oli ollut.
Alkuun en olis voinu kuvitellakkaan, että pääsen noin mukavasti porukkaan mukaan, mutta tuolla kun saa pistää aivot narikkaan ja höpötää tai sitten taas toisaalta olla hiljaa ja tehdä töitä omassa rauhassa jossei ollutkaan oikein juttu tuulella. Tulen niin kaipaamaan keittiön tätejä, uhkasinkin heitä tänään etteivät ne musta näin helpolla pääse ja että varmasti meen vielä sielä käymään.
Kuitenkin osittain tuo, ettei minulle annettu lupaa jatkaa työntekoa, koska pääsin kouluun on mun pelastus. En tiiä miten käytännössä työn ja koulun yhdistäminen olis onnistunut. Teoriassa mä olisin yhdistämisessä onnistunut, mutta käytäntö olis sit ollut vaan kokeilu kysymys. Koulu ja työpaikka kuitenkin sijaitsevat puolen tunnin bussimatkan päässä toisistaan ja täällä maalla kun ei bussit ei kulje samoin kuin kaupungeissa. Nyt siis pystyn keskittymään pelkkään kouluun aivan alusta asti, mikä on loppupeleissä tosi hyvä asia.
Nyt siis onnellisena hymyssä suin kouluun maanantaina, jäiks!!
Tähän loppuun, mun on pakko esitellä mun uusi vauva jonka sain eilen lahjoituksena. Nyt siis blokissakin nähdään muutakin kuin pelkkiä iphone laatusia kuvia, jesjes!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti