vapaa ja yksin

Mä halusin olla vapaa ja yksin mut joku sarvipäinen lisäs siihen äinen musta tuli vapaa ja yksinäinen

Tajusin tuossa yhtenä päivänä kuinka yksinäinen ihminen voikaan olla, vaikka omistaa hyvän tukiverkoston ihmisiä pullollaan. Pitkään elin sitä elämää, jossa mulla ei ollu vapautta. Nyt mulla ei muuta olekkaan. Jollain tapaa se vapaus vaan näkyy pitkälti yksinäisyytenä. Nautin siitä kun saan vain olla tekemättä yhtikäs mitään. Mulla on vihdoin se vapaus omassa itsessäni, että uskallan tehdä monia sellaisia asioita, joita en ennen uskaltanut. Myös se että tuon oman mielipiteeni juuri sellaisenaan ulos antaa mulle vapautta, mutta myös samalla se saa ihmisten kääntämään selkiään. Toisaalta osaan olla aika veemäinen sanoessani joitakin asioita, vaikken sitä välttämättä haluaisikaan olla. 

Tän mun yksinäisyyden toi pintaan se asia, että yks mun läheisimmistä ihmisistä ilmoitti muuttavansa opiskelujen perään Turkuun. Eli aivan liian kauaksi Haminasta, minne ite oon suuntaamassa pikapuolin. Mä koin heti jotain epämääräistä ikävää, vaikka tässä on vielä puoltoistakuukautta aikaa sopeutua koko asiaan.

Tässä taas huomaan sen ihmisten tärkeyden kuitenkin mun elämässä vaikka osittain nautinkin siitä että olen alkanut oppimaan olemaan myös ihan itsekseen. Mulle iski saman tien kauhee yksinäisyyden tunne vaikka tiedän että me kyllä tullaan näkemään jatkossa suhteellisen usein ( toivottavasti lupaukset pitää). Ja ennen kaikkea juurikin se, että tämän kanssa olen aikaani viettänyt enemmän kuin vähän viimeisimpinä aikoina. Hän oli se joka on repinyt mua ylös sämgystä silloin kun oli vaikeeta. Mutta toisaalta myös se joka on ajanut mut välillä hulluuden partaalle omalla ärsyttävällä tavallaan. Kaikkihan  ollaan joskus tosi ärsyttäviä jonkun mielestä :D

Alkaa jo melkein naurattamaan kun alan kelailemaan asiaa kuin en näkisi ihmistä enään koskaan, siltä se vaan hetkellisesti on tuntunut. Mullaku aina pitää olla pitkä prosessi kaikkiin asioihin, en osaa päättää mitään oikein hetken mielijohteessa ja en todellakaan sopeudu asioihin kauhean nopeasti. Hassua tää prosessointi muutenkin, kun asuuhan muutenki mulla ihmisiä kaukana itsestäni, silti kuitenkin tää ilmotus iski jonnee tosi syvälle, kun on tottunu että se toinen on tuolla kiven heiton päässä. Vanhassa vara parempi, niinhän sitä on sanottu jo iät ajat, nyt mä vast sen kunnolla hiffasin.

Musta tuntuu jotenki hassulta että mä mietin mun yksinäisyyttä, nimittäin tällä hetkellä maksaisin mitä vaan että saisin olla yksin jossain pimeessä huoneessa pari päivää. Mä oon aivan loppu sosiaaliseen elämään. Tähän ehkä suurin syy on, että mä viime viikon viertin keskiviikosta sunnuntaihin Kiian kanssa kun se oli täällä kylässä. Ei sillä ihanaahan meillä oli, mut silti sitä joutu koko ajan olla tekemässä jotain tai muuten vain höpisemässä. Nyt oonkin nauttinu tästä omissa oloissani olemisesta. Siinä vaan se paha että ehtii liikaa pohdiskella asioita. Onneksi mulla on vielä aikaa prosessoida!