"Onko kaikella tarkoituksensa?" " Millon tietää olevansa ehjä?" " Mikä on elämän tarkoitus?" " Missä menee hyvän maun raja?" " Milloin kaikki päättyy?" " Miksi elämässä on niin paljon kurjuutta?" " Miten onni korjataan?" "Onko jokaisella ihmisellä oma sielunkumpoaninsa?" " Voiko rajat olla tehty rikottaviksi?" " Onko olemassa oikeaa ja väärää?" " Missä menee hyvän itsekkyyden raja?"
Mun pää on niin täynnä erilaisia mahdottomia kysymyksiä, joihin ei todella ole olemassa vain sitä yhtä ainoaa oikeaa vastausta. Miks ihmeessä tälläisiin varmasti jokaen päässä joskus liikkuviin kysymyksii voi olla niin vaikeeta löytää vastauksia. Mä lupaan vetää itteni lippusalkoon jos jonain päivänä keksisin näihin vastauksen!!
Mä en ennen uskonut siihen että kaikella on tarkoitus, nyt jotenki alkaa jokseenkin tuntumaan siltä että kaikella tuntuu olevansa se oma tarkoituksena. Silti se tuntuu tyhmältä että näin tosiaan on.
Mä en usko, että kukaan ihminen voi olla täysin ehjä. Toisaalta jokainen naarmu sisäisesti tai ulkoisesti kertoo siitä että elämää on tullut elettyä.
Onks elämällä ylipäätänsä mitään tarkoitusta. Mä niin haluisin uskoo siihen että on, mut miks se sitte ei lue mustaa valkoisella synnytysosastolta saadusta lapussa että mikä on just tän kyseisen lapsen tarkoitus tälle maailman kaikkeudelle.
Kuka määrittelee sen että mikä on hyvän maun raja. Mä ite oon hemmetin herkkä nahkanen, mut joku toinen taas on kova ku kivi eikä siltä tunnu mikään isku missään.
Miks jokanen ei elämäänsä ku viimeistä päivää, nimittäin kukaan ei tiiä et milloin tää homma täällä päättyy?
Mua suututtaa miten paljon elämässä ja ennen kaikkee tässä koko hela maapallolla on niin paljon kurjuutta, ei vaan mun elämässä, vaan kaikkialla.
Jos onnen rikkoo, niin kuka osais kertoa että miten se onni korjataa, vai voiko sitä koskaan kokonaan korjata? Löytyykö onni kuitenkin uudestaan vai onko se kokonaan pilattu juttu?
Voiko olla niin, että jokaselle ihmisellä on se oma sielunkumppaninsa? Tähän mä jollain tapaa haluisin uskoo, mut jos sielunkumppanuus tarkoittaa sitä että ajattelee kaikesta samalla tapaa niin eiks elämä käy aika tylsän puoleiseks?
Minkä takia on rajat keksitty, koska jokainen kokeilee jokatapauksessa niitä rajoja. Mitä jos ei olis rajoja eikä sääntöjä nii olisko kaikki sit hyvin ja elämä hirveen lepposaa?
Kuka määrittelee oikean ja väärän, koska jollekkin ihmiselle toisen tekemä väärä vois olla ihan fine ja sitten taas toisin päin.
Hyvä itsekkyys, tätä on niin vaikeaa ajatella. Mä oon liian itsekäs, toisaalta taas en. Tässäkään asiassa ei taida olla sitä kultaista keskitietä.
Ei hitto, miten voi olla näin vaikeita kymyksiä? Silmissä vilisee kysymyskerkit vaikka haluis muuttaa ne huutomerkeiksi ja painaa asiat villasella. Mä taidan olla väärällä alalla, ehkä must sittenki pitää tulla se pappi jota iskä musta ysiluokan päätteeks kaavaili :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti