se katsoo sua kun mielenvikaista

Mitä kuuluu pääkopan sisään? Edellinen on harvinaisen mielenkiintoinen kysymys. Oon tässä monta viikkoa miettiny ite ihan samaa. En saa ajatuksista kii, enkä etenkään oikein mitään järkevää aikaiseksi. Ajatukset juoksee väliä nollasta sataan koko ajan ja tuhannesosasekunnilla. Välillä musta tuntuu että mä elän vihdoinkin, toisaalta tuntuu taas että oon ihan lukossa ja hyvä jos pystyn edes hengittämään. Ja tää suuri vaihtuvuus saattaa olla jopa yhden päivän sisällä. Hetkessä nauttii ja toisessa pelkää kuollakseen tätä elämää tällä hetkellä.
Mistä kiikastaa, mulla kuitenkin kaikki ihan hyvin nyt. Oma koti, joka on oikeesti tosi kiva ja viihdyn täällä. Ihanat kisut päiviä piristämässä. Ylenpalttinen väsymys silti vaivaa jokaista päivää, mitä täällä joutuu kulkemaan. Monta viikkoa on mennyt niin, että vain sängyssä olo kuullostaisi siltä parhaimmalta vaihtoehdolta. Onneksi kuitenkin jostain löytyy sitä tietynlaista taistelutahtoa, joka saa nousemaan sängystä ylös ja käymään ovesta ulkona, vaikka edes hetkeksi.
Oon ollu aivan käsittämättömän uninen ja väsynyt. Asuntokin on aika-ajoin näyttänyt juuri siltä ettei mikään kiinnosta, kuitenkin tulee sellasia pieniä tuulahduksia, joiden aikana saan poentä potkua laittaa tavarat jälleen järjestykseen, en siis ole aivan paskan keskellä täällä maannut.
Moni asia on muuttunut viime kesäsätä. Se tuntuu paremmalta kuin hyvältä. Vaikka jotkin ihmissuhteet ovatkin jääneet sinne viime kesään, en ole murtunut. Olen hyväksynyt asian, ettei ihmissuhteita voi väkisin pitää pinnalla. Erilaiset elämäntilanteet tuo erilaisia ihmissuhteita tarpeellisiksi ja se on mulle ihan fine.
Mulle on myös ihan fine asua täällä korvessa, saavuttamattomissa. Mulle on ihan fine, että mua väsyttää enkä saa mitään aikaiseksi. Mulle on ihan fine elää rahan kanssa suoraan kädestä suuhun. Mulle on ihan fine, että omistan vain muutaman hyvän ystävän suuren lauman siasta. Mulle on ihan fine olla vaan omissa oloissa. Mulle on ihan fine ettei ole miestä. Mulle on ihan fine että olen mitä olen.
Mulle ei kuitenkaan ole ihan fine jos mun asioihin puututaan liialti. Mua alkaa stressaamaan se, että eräs henkilö luulee elävänsä mun elämää ja tekee mun ongelmista omiaan. Se, että mua yritetään ohjailla ja holhoilla on viimesin asia, jota mä itelleni haluan. Toki huolissaan saa olla, mutta sehän ei tarkoita sitä että päätökset aletaan tekemään mun puolesta? Vai?
Mä ennen tätä miltein vuoden kestävää prosessia olin aikalailla muiden ohjailtavissa. Okei joo ryssin kyllä kaiken ihan itse, en kiellä sitä. Oli kuitenkin niin monta tekiää, joista aloin ottaa tuulta siipieni alle ja yritin olla niin kuin muut. Millään muulla ei ollut väliä, kuin tulla hyväksytyksi. Tulinko? Varmasti tulin, mutta olisin tullut myös ihan omana tälläisenä itsenäni. Joskus mua harmittaa, että pitikin mennä niin pahasti säätämään.
Kuitenkin jollain tapaa olen onnellinen siitä, että ryssin. Se karisti ihmiset, joita en olisi koskaan edes elämääni tarvinnut pois. Sekä osoitti sen, mitä tosi ystävyys on. No matter what i will stand by you.
Nämä edelliset pohdinnat ei omasta mielestäni voi olla syitä siihen miksi olen niin väsynyt. Kuitenkin kaikki tuo edellä mainuttu on jollain tapaa ylpeyden aihetta, sekä ennen kaikkea sitä pientä hidasta kasvutarinaa.
Jos mietin asioita, jotka oli vialla minussa viime vuonna tähän aikaa. Yllättävän moni tosiaan on muuttunut.
Pystyn elämään omana itsenäni.
Osaan luokitella sanoilla miltä minusta tuntuu.
Osaan käsitellä tunteitani.
Teen töitä jokaisen pennin eteen mitä minulle kuukaudessa tulee. (Joko sitten työllä tai paperisodalla)
Olen rehellinen.
En syytä muita, vaan otan vastuun omista tekemisistäni.
Pystyn viettämään jopa useita päiviä ihan vain yksikseni.
Niin moni asia on kuitenkin niin pienessä ajassa muuttunut, mutten miksi saa sitä tiettyä vapautta elää tätä elämää. Liian monesti tulee asioita eteen kun muistutellaan turhaan niistä menneisyyden virheistä. Ne saavat silloin aivan liikaa valtaa mieleni sopukoissa.

Olipas taas niin monimutkainen ja epäselvä kirjoitus! : D

Meil on aikaa vaan tää elämä, joten nyt on lähdettävä road trip

Kirjoittelin toukokuussa kesän must to do-listaa ja kun nyt sitä katsoo on jo aika monta suoritettu. Halusin kuitenkin nostaa sieltä muutamia esille ja tässä olisi ensimmäistä.

Pikkuserkkuni Viivi tuli tänne mun luo tiistaina aiheuttamaan yleistä paheksuntaa naapureissani kulkemalla mustissa vaatteissa ja aika synkän näköisessä meikissä. Mua ei todellakaan hänen ulkonäkönsä haittaa, mutta taisivat naapurit saada tuulta siipien alle ja nyt ne on loppu viikosta ollu ihan mun kimpussa jokasesta asiasta. 

Viivin sanoin kuitenkin, että eihän siitä mitään tulisi jos molemmat meistä olisi tylsän näköisiä :D 

"kukin pukekoot päälle mitä pukee"

road trip check 

Päätettiin Viivin kanssa stratata auto ja käydä ihan vaan Vaalimaan Rajahovissa kahvilla. Sielä kuitenkin saatiin idea lähteä ajelemaan museotietä pitkin Haminaan. Matka tosin oli vähän niiku vailla määränpäätä, mutta museotie kun vie Haminaan niin sinne sitä oli mentävä. Hitto että mua pelotti koko matkan pienellä pimeällä mutkaisella tiellä, aika monta kiljahdustakin suustani tais päästä kun Viivi ajo mutkiin. Huomatkaa kuitenkin tämä pointti, Viivi ajoi täysin rajotusten mukaan. Silti tuo museotie on aina yhtä pelottava mutkaisuutensa takia. Parasta tuossa yöllisessä road trip seikkailussa oli se kun kuunneltiin mun polttamia vanhoja levyjä ja sieltä löyty yllättävän hauskojakin biisejä. Matkan määränpäääksi osoittautui sitten lopulta Vilniemen lintutorni, johon mentiin pälyilelääm. Oon monesti bussilla ohi ajaessani miettinyt että tuo paikka on niin kaunis että sinne pitää päästä käymään. Harmitti toisaalta vähän kun nyt oli jo sen verta piemeää ettei sieltä saanut sitä loistavaa näkymää merelle mitä kaipasin, mutta tulipahan käytyä. Ja ei sillä makeen näköstähän sielä silti oli pimeydestä huolimatta.

Keskiviikkona Viivin olisi pitänyt lähteä kotiin, mutta alettiin seuraamaan pikkukissaa joka ei ollut koko päivänä (eikä edellisenä) tehnyt mitään tarpeitaan ja oli todella unelialla tuulella. Se herätti kun tajusin ettei kissa ollut vipeltänyt koko päivänä mihinkään suuntaan vaan oli oikeastaan nukkunut ihan koko päivän. Myös se, että oma kissani Remppu, joka ei niin suuresti oli pikkukissasta välittänyt alkoi Gimliä hoitamaan ja oikein repi  itseään vasten, jotta pentu pääsisi lämpöön. Ja eikun soittoa eläinlääkäri päivystykseen, josta annettiin koti konsteja. Kaikki muut oli kuitenkin kokeiltu paitsi eräänlainen ummetus lääke, mutta koska ollaan Virojoella niin eihän täällä apteekkeja auki ollut. Joten suuntasimme taas autoon ja matka alkoi kohti Kotkaa. Tällä kertaa matkan teko ei ollut kovinkaan ratkiriemukasta, kun molempien huoli alkoi pennusta kasvaa.

Kiitos ihanalle Paulalle, joka oli meille käynyt lääkkeet ostamassa, jotta päästiin heti Gimliä hoitamaan Kotkansuunnalle päästyämme.

No kaikkien toimenpiteiden jälkeenkään pikkunen ei tullut kuntoon ja huolestasoikeana valvottiin miltein koko yö. Aamulla flekmaattisen pikkusen nähdessämme oli pakko soittaa uudestaan eläinlääkäriin, jonne päästiinkin onneksi heti aamusta.

Mun on pakko kehua nyt hieman Haminassa sijaitsevaa Sirkku Saarelan pieneläinlääkärin vastaanottoa. Siellä oli aivan mahtava palvelu ja muutenkin ihanat osaavat hoitajat ja lääkärit. Pikkunen oli reipas poika, pienet pössyt sai hän ja lopulta saatiin diagnoosikin, idiopaattinen kystiitti. Eli virtsatien tukos, joka tekee pissaamisesta todella kipeää eikä tämän takia myöskään kakka ollut tahtonut ulos tulla. Saatiin pikkuselle lääkkeet ja eläinlääkäri ruokaa nyt hetkeksi, jotta saataisin virtsaaminen ja tätä kautta myös se kakkaaminen normalisoitua.

Loppu hyvin kaikki hyvin, vaikka torstai päivä meni pikkusella aivan ohi rauhottavia lääkkeitä nukkuessa pois, niin jo eilen perjantaina alkoi hän olla oma itsensä ja jaksoi peuhata taas vanhaa malliinsa. Vaikka pikkuinen ei ole meitä piristämässä ollut kuin kaksi viikoa, niin silti sydäntä särki jos hänestä olisi jouduttu luopumaan. 

Viivi palasi torstai iltana kotiinsa, vaikka olisi varmasti halunnut jäädä pikkusen vointia ja paranemista seuraamaan. Kuitenkin eilen he palasivat tänne yhdessä Ilonan kanssa, nimittäin tänään juhlitaan mun synttäreitä!!!! Hohhoijjaa 22 vuotias vanha akka kirjoittelee täältä huomisesta alkaen..

mennyttä naista

Minä joka olen koko elämäni ollut todistettavasti enemmän koiraihminen ja allerginen kissoille majailen tällä hetkellä kahden aivan ihanan kissan kanssa. Toinen heistä on ikioma Remppuni ja toinen kissavaavi Gimli, joka on tällä hetkellä luonani sijaiskodissa.

Olin tosiaan ennen todella allerginen kissoille, ehdin olemaan kissan kanssa samassa paikassa sen varttitunnin verran kunnes nenäni kutisi jo kuin viimeistä päivää ja olin kassilla kaivamassa allergia lääkkeitä. Kuitenkin elämäni veti siihen tilanteeseen, että viime kesänä miltein kuukauden päivät majailisin ystäväni luona, joka omistaa kaksi kissaa. Alkuun sieläkin söin allergia lääkkeitä, mutta lopulta ei minun enään tarvinnut.

Tuosta kuukauden mittaisesta pätkästä ystäväni luona olen kiitollinen monessakin mielessä, mutta sielä opin kuinka ihania ja rakastettavia kissat ovat. Ennen en ollut päässyt niin läheltä kissan elämää tutkailemaan. Ja niin minustakin tuli yksi kissaihmisistä. 

Viime kesästä asti haaveilin aina omasta kissasta. Mummilla asuessa omaan kotiin toivoin pääseväni vain sen takia nopeasti, että pääsisin vihdoin sen kisulin hankkimaan. Kaksi viikkoa ennen muuttopäivää luokkakaverini heitti ilmoille ehdotuksen, että hänen yksi kissoista tarvitsisi uuden kodin ja kun menin Remppua katsomaan olin mennyttänaista saman tien. Tuo ihana seinäänpäin juosseen näköinen kissa oli kuin tehty minulle. Niin rakastettava, halittava, rapsutettava, leikkisä, hellyydenkipeä, juttelevainen kissaherra. Mun sydän on ollut alusta asti ihan mennyttä.

Gimli kotiutui minulle aika salamana viime viikolla, keskiviikkona tuli puheeksi tuttuavani kanssa että hänellä olisi kissanpentu kipeästi vailla kotia. Ja minä heti olin valmis tämän ihanuuden ottamaan. Tiesin kuitenkin alusta asti, ettei se minulle tulisi jäämään. Gimli asustelee luonani siihen asti kunnes Viivi saa oman kodin ja heti kun saa muuttaa tuo ihana oranssi pallero sinne asumaan. Kyllä mulla on ollu hymy herkässä kun nuo kaksi täällä jahtaavat toisiaan ja leikkivät kuin viimeistä päivää. Tosin kyllä on hieman huonosti tullut nukuttuakkin, kun yöllä kaksikko saa ne villeimmät leikit pystyyn.

En kyllä vaihtaisi kissaelämää enään mihinkään. Ennen kaikkea Remppu on parasta mitä hetkeen on mulle tapahtunut <3

Kesän soittolista

Musta on niin ihanaa, että vihdoin kun asun yksin saan huudattaa musiikkia täysillä (kuitenkin niin ettei naapurit häiriinny) kunnon bassolla aamusta iltaan. Ja mikä parasta kuunnella just sitä mitä ite tykkään. Tässä kokosinkin mun tän kesän lempparit, toiset on hieman vanhempia, mutta edelleen ihan yhtä hyviä taikka sitten nyt oon vaan löytän jonkun vähän vanhemman uudeksi lempparikseni.

One Direction- You and I

Sanni- Lelu

Titta- Maailma loppuu tänään

Tiisu- Tänään sä musta hullaannut

Olavi Uusivirta- Ollaanko tämä kesä näin?

Antti Tuisku- Peto on irti

Ariana Grande- One last time

Elina Born & Stig Rästa- Goodbye to yesterday