lauantai 28. helmikuuta 2015

elämän aakkoset

A Aurinko, aurinkoa on näkynyt näin helmikuuhun nähden aivan liian vähän. Mä oon itse paljon paremmalla mielellä ja positiivisempi kun aurinko paistaa taivaalla.

B Banaani, mun tän hetkiseen ruokavalioon  ( kiitos hammassäryn ja hoitojen) kuuluu kaikki pehmeät ruuat ja banaania on tullut popsittua aivan liikaa että se alkaa tulla jo korvista ulos.

C Celsius, ihanaa kun kirpeät pakkaset ovat kadonneet taas kauas pois ja ulkona ei tarvitse enään niin paljon vaatteita.

D D-vitamiini, se on se joka aamunen pakko ottaa juttu plus tietty kaikki muut vitamiinit joita on tullu alkaa syömään. En mä tiedä onko niistä oikeesti mitään iloa, mutta jos on niin hyvä niin ei ne pahaksi ainakaan voi olla?

E Elämä. Tässä ja nyt. On turha kattoa taakse päin raskain sydämmin kun voi koittaa ottaa opikseen ja elää siten että ainakin tulevaisuudesta tulee parempi!

F FUCK OFF!! Tää mun tekis mieli sanoa monellekkin ihmiselle melkein viikottain.. Joo tiedän mulla on paskaasenne..

G Greyn anatomia.Se keskiviikko iltojen pelastus<3 Oon nähny kaikki jaksot ekasta tuottarista alkaen ja edelleen ohjelma jaksaa kiinnostaa.

H Hullu?! Oon ehkä käyttänyt tätä sanaa liikaa itsestäni, mutta enemmän siinä ironisessa mielessä. Se on ehkä helpompi sanoa olevansa pikkasen hullu kuin että sanoisi olevansa psyykkisesti sairas.

I Iskä<3 Mun isän kuolemasta tulee syksyllä jo 4 vuotta. Ei oo viikkoakaan ettenkö jotain iskästä muistaisi taikka muistelisi. On ollut hyviä sekä huonoja ajatuksia, mutta oon päättänyt pidättäytyä vain niissä hyvissä. Koska iskä on aina iskä teki se mitä vaan.

 Jäätelökesä, ai että mä nautin kesästä ja jäätelöstä ja kyseinen lauluki on suhteellisen jees!


K Kiroilu, tätä teen aivan liikaa. Haluisin sen pois minusta, mutta oon tainnu juurtua liikaa kirosanojen käyttöön.

L Laiskamato, sellanen musta alkaa taas kuoriutumaan, etenkin kotitöiden suhteen..

M Musiikki. Mä voin sanoo että mieltein elän musiikille. Oon ite ku kävelevä jukeboksi, joku sanoo jonku sanan niin saan siitä saman tien jonku biisin mieleen.. Joo tiedän, se on tosi rasittavaa.. Musiikki on myös elementti joka antaa voimaa sellaisiin hetkiin joihin sitä todellakin joskus kaipaa.

N Naisellisuus. Koen olevani aika naisellinen nainen, en tiiä oikeesti että oonko. Musta on vaan ihanaa kun saa laittautua nätiksi ja viime silaukseksi laittaa vielä huulipunan (PUNAISEN) kasvoja koristamaan. Jotenki musta tuntuu koulussa kun muut ovat suhteellisen paljon vanhempia eikä käytä aamuisin nähtävästi aikaansa itsensä ehostamiseen,että mua katsottaisiin oudosti kun itse ilmestyn paikalla melkein aina laittautuneena. Joskus enemmän joskus vähän vähemmän mutta laitettuna silti. Ei sillä kyllä kaikkien kanssa tullaan juttuun, vaikka erilaisia ollaankin. Mutta ehkä ne vielä joskus pääsee käsiksi mun ajatus maailmaan niin ehkeivät sitten ajattele omaa laittautumistani pinnallisena vaan ehkä enemmän tänä naisellisuutena.

O Oma koti. Pian pois mummin nurkista ja omaan kotiin. Kuukaus enään tätä yhteis eloa ja sit se on mun, ikioma koti koppi jossa voin tehä asiat just niin ku mä ite tykkään!!!! Okei joo ajatus pelottaa ihan törkeesti, mut on se kyl huippukivaa päästä vihdoin taas omilleen.

P Perhe. Mulle perheestä on tullu tärkeä voiman lähde. Arvostan todella paljon mun perhettä, kaikesta huolimatta. Enään en ajattele että käsite perheestä kattaa vain äidin, isän ja sisarukset. Mä koen osan mun ystävistä myös perheeksi ja mikä suurin niin osa sukulaisistakin on minulle kuin omaa perhettä. On se jännä miten käsitykset muuttuu.

Q Quote, oon aivan koukussa we heart it sovellukseen. Jotenki sieltä löytyy aina päivälle kuin päivälle aina joku sanonta joka saattaa pelastaa sen hetkiseltä huonolta fiilikseltä.

R Rakkaus, sekoittaa mun pään. Pelkkä sanan ajattelu saa mut välilllä voimaan tosi pahoin. Maailman hankalin asia myös sanoa, rakkaus... hohhoijjaa.

S Sisu. Mul tulee tästä karkista mieleen aina lapsuus ja mummola. Mummolla oli aina kun oltiin pieniä niin sisuja kotona ja aina kun oltiin tekemässä lähtöä kotiin niin pieni kysymys: " mummo saanko ottaa yhen sisun". Oi ihana lapsuus.

T Taija-Tätsy, ilman tätä henkilöä en olis enään tässä ja nyt. Tällä tätsylle oon huutanu ja raivonnu minkä oon ehtinyt ja samalla myös huomannu että sanoin mä mitä tahansa tein mä mitä tahansa, tätsy seisoo mun takana ja antaa niitä elämän ohjeita jos mä niitä kaipaan.

U Unelmat on tehty toteutettaviksi. Mulla on sekä isoja että pieniä unelmia. On sellaisia jotka oon laittanu olemaan niin isoja että ne pelottaa, mutta kuitenkin mahdollisia toteuttaa. Osa unelmista on sellasia aivan pienen pieniä ja ennen kaikkea sellaisia että ne on mahdollista saavuttaa lähitulevaisuudessa.

V Viriketoiminnan ohjaaja, tulevaisuudessa mä oon jotain tollasta. Ai että koulu ala taas pian<3

W Worst part is over, näin mä ajattelen.

Y ystävyys, niin ku oon jo yhen kokonaisen postauksen tähän aiheeseen käyttänyt niin tästä asiasta mulla on paljon hyvää sanottavaa. Mitä tulee perheeseen niin sama pätee ystävyydessä että vasta nyt pikku hiljaa on oppinut sanan todellisen merkityksen sekä sen arvostamisen

Ä Äiti. Mun ja äitin välit on vuosien saatossa menny vaan huonommaks ja huonommaks, mut mun totaali romahtamisen myötä myös äiti on joutunu kasvamaan äitinä olemisessa ja sitä myöten äitistä on tullu mulle niin tärkee etten osaa edes sanoin kuvailla. Mä jos joskus tuun enää sanomaan että mun äiti on paska, niin mua saa lyödä. Mun äiti on oikeesti ihan jees :)

Ö Öinen tähtitaivas. Täällä "maalla" mä oon päässy käsiks sellaseen asiaan ku kirkas tähtitaivas. Ai että mä tykkään, on se niin ihanaa olla ulkona ja kävellä ojaan samalla kun tuijottaa tuikkivia tähtiä! 

tiistai 24. helmikuuta 2015

ärrimurri

Nää on niitä päiviä, kun aamulla herätessä tietää jo että päivän mittaan kaikki asiat vituttaa koko ajan vaan entistä enemmän. Eilinen on hyvä esimerkki just tälläisestä päivästä. Aamu alko jo kiroilulla ja hirveellä ajatusmyrskyllä. Sitä jatku koko päivän ja olo paheni vaan iltaa kohti.. Oisko kellään hyviä vinkkejä siihen et miten pääsee tälläsestä ärsytyksestä eroon? Viivi jo ehdotti että pakkaan kimpsut ja kampsut ja pakenen tätä paikkaa hetkeks helsinkiin, jollain tapaa mua kiehtois se ajatus mut sitli se tuntuu tällä hetkellä jotenki niin kaukaiselta haaveelta nimittäin tällä ärsytys määrällä olisin varmaan ihan kauhee yökylä vieras :D Toisaalta voisin myös mennä mammaa kattoo, mutta vastahan Kiia oli täällä ja ne on koko ajan kaikki töissä ja muissa omissa menoissaa.  Mulla on loma ja kaikkien asioiden pitäis olla suhtkoht mallilaan,silti mua ketuttaa ihan vaa jo se että mun vaatteet oli aamulla väärässä paikassa ja sekin oli ihan omaa syytä.. Ja mikä parasta oon vaan eilisen ja tän päivän tehny koulu hommia, MIKÄ HITON LOMA?!?!? Mur mur mur. Voisin jatkaa tätä murinaa vaikka koko loppu viikon. Jos sitä sit vaikka ens viikolla ku koulu taas alkaa ja hirvee ressi pukkaa päälle jaksaa olla jotenki pirteempi, kai?  Oi koulu alkaisitpa pian taas, että saataisin asiat takasin päiväjärjestykseen ja pois tää kaikki turha aika olla kärttynen.
Pitää varmaan käpertyy peiton alle takasin ja tuijottaa koko päivä viaplaysta nashvilleä, jos se vaikka piristäis.  Ärrimurri kiittää ja kuittaa!



maanantai 23. helmikuuta 2015

vapaa ja yksin


Mä halusin olla vapaa ja yksin mut joku sarvipäinen lisäs siihen äinen musta tuli vapaa ja yksinäinen

Tajusin tuossa yhtenä päivänä kuinka yksinäinen ihminen voikaan olla, vaikka omistaa hyvän tukiverkoston ihmisiä pullollaan. Pitkään elin sitä elämää, jossa mulla ei ollu vapautta. Nyt mulla ei muuta olekkaan. Jollain tapaa se vapaus vaan näkyy pitkälti yksinäisyytenä. Nautin siitä kun saan vain olla tekemättä yhtikäs mitään. Mulla on vihdoin se vapaus omassa itsessäni, että uskallan tehdä monia sellaisia asioita, joita en ennen uskaltanut. Myös se että tuon oman mielipiteeni juuri sellaisenaan ulos antaa mulle vapautta, mutta myös samalla se saa ihmisten kääntämään selkiään. Toisaalta osaan olla aika veemäinen sanoessani joitakin asioita, vaikken sitä välttämättä haluaisikaan olla. 

Tän mun yksinäisyyden toi pintaan se asia, että yks mun läheisimmistä ihmisistä ilmoitti muuttavansa opiskelujen perään Turkuun. Eli aivan liian kauaksi Haminasta, minne ite oon suuntaamassa pikapuolin. Mä koin heti jotain epämääräistä ikävää, vaikka tässä on vielä puoltoistakuukautta aikaa sopeutua koko asiaan.
Tässä taas huomaan sen ihmisten tärkeyden kuitenkin mun elämässä vaikka osittain nautinkin siitä että olen alkanut oppimaan olemaan myös ihan itsekseen. Mulle iski saman tien kauhee yksinäisyyden tunne vaikka tiedän että me kyllä tullaan näkemään jatkossa suhteellisen usein ( toivottavasti lupaukset pitää). Ja ennen kaikkea juurikin se, että tämän kanssa olen aikaani viettänyt enemmän kuin vähän viimeisimpinä aikoina. Hän oli se joka on repinyt mua ylös sämgystä silloin kun oli vaikeeta. Mutta toisaalta myös se joka on ajanut mut välillä hulluuden partaalle omalla ärsyttävällä tavallaan. Kaikkihan  ollaan joskus tosi ärsyttäviä jonkun mielestä :D
Alkaa jo melkein naurattamaan kun alan kelailemaan asiaa kuin en näkisi ihmistä enään koskaan, siltä se vaan hetkellisesti on tuntunut. Mullaku aina pitää olla pitkä prosessi kaikkiin asioihin, en osaa päättää mitään oikein hetken mielijohteessa ja en todellakaan sopeudu asioihin kauhean nopeasti. Hassua tää prosessointi muutenkin, kun asuuhan muutenki mulla ihmisiä kaukana itsestäni, silti kuitenkin tää ilmotus iski jonnee tosi syvälle, kun on tottunu että se toinen on tuolla kiven heiton päässä. Vanhassa vara parempi, niinhän sitä on sanottu jo iät ajat, nyt mä vast sen kunnolla hiffasin.

Musta tuntuu jotenki hassulta että mä mietin mun yksinäisyyttä, nimittäin tällä hetkellä maksaisin mitä vaan että saisin olla yksin jossain pimeessä huoneessa pari päivää. Mä oon aivan loppu sosiaaliseen elämään. Tähän ehkä suurin syy on, että mä viime viikon viertin keskiviikosta sunnuntaihin Kiian kanssa kun se oli täällä kylässä. Ei sillä ihanaahan meillä oli, mut silti sitä joutu koko ajan olla tekemässä jotain tai muuten vain höpisemässä. Nyt oonkin nauttinu tästä omissa oloissani olemisesta. Siinä vaan se paha että ehtii liikaa pohdiskella asioita. Onneksi mulla on vielä aikaa prosessoida!


perjantai 20. helmikuuta 2015

Hetken sanat

Mä tossa yhtenä päivänä mietin omaa musiikki makuani ja sitä kuinka suhteellisen synkkää musaa mä kuuntelen. Sitte sain idean että otan spotifylistalta 50 kappaletta satunnaistoistolla ja kirjoita aina ensimmäisen lauseen ylös ja katson minkälaisen tekstin saan aikaan niistä yhdessä. Alla olisi siis teksti joka koostuu sanasta sanaan siinä järjestyksessä miten ne lauluissa lauletaa ja tulivat satunnaistoistolla eteeni. Nyt kun katsoo jälkikäteen tekstiä, niin yllättävän yhteinäinen teksti siitä miltein syntyi. 

Oon yksin yöllä tyhjässä hotellissa, enkä mä muista miksi oon tässä kaupungissa.
Alusta asti me tiedettiin mihin ruvettiin, sä ootat mä ootan mä ootan niin me luvattiin.
Mä vielä täällä käyn sä tunnet aina sen, kun outo lämpö olkapäätä koskettaa.
Miten voit jaksaa, miten voit nauraa vieläkin.
Minä en tahdo kuulla puhetta olen väsynyt sanoihin joilla on niin helppo koreilla.
En ikin taipunut jäämään pyytämään.
Taas katselen mä vanhaa valokuvaa, jossa me istutaan sun talos portailla.
Mun sydän ei toimi niin kuin ennen.
Älä mene pois, älä mene pois kuule vielä tää.
Turha luulla etten muista, etten jäänyt kaipaamaan.
Oon vuokralla mun kehossa, asunnon maksan ruokapalkalla.
Viime kesänä kaikki ketä tunsin erosi.
Ei tartte tulla yksinään, tehdään se yhdessä.
Mä kadotin sen luotsiveneen jota seurasin.
Ihmiset kuin mantraa sitä toistelee, entä jos sen voima niin vain vähenee.
Tää vieras tie pois mua vie kauemmaksi sinusta.
Sammutan valot vedän verhot tiukasti se kesän pois karkoittaa.
Yläasteella mä piirsin naama kajaalit kuin muut.
Ota elämästä irti kaikki minkä saat, tee siit parempaa.
Sun kämmen hakkaa pöytää niinkuin sanat muuttuis siitä todemmiksi.
Susta ei oo viikkoihin kuulunut, tavoittelin mutta et vastannut.
Jäin eloon tulin takas sain kiinni aloin taas.
Mä oon aina tiennyt et oon vähän liian erikoinen oottamaan.
Yöllä taas mä pääsin lähemmäs sun unelmaas.
Voit sanoa mitä haluat se ei tunnu se ei kosketa.
Vain yksi puhelu lääkäriltä vakava ja pahoitteleva.
Mä kuuntelin neon valon ääntä sitä hurinaa.
Mun piti lähtee ainoostaaan kääntyy, yks pitkä jäätee mä en aikonut viipyy.
Me ollaan elämästä seonneet, elämästä juopuneet.
Se olis vuos nollakuus olit ihan liian huikee tuttavuus.
En tiiä susta mitään vaikka tuntuukin että oltais jo tunnettu kauan aikaa.
Pelkään että ihmiset on laitettu liikkumaan.
Oot hyvin pieni, oot hyvin hauras on ekat sanat joita kuulet päivittäin.
Sä tulit ihan puskista mun elämään vaikken ollut valmis pysähtymään.
Tuntuu että jotkut rakkausparit ovat ihmisen kuvia vaan.
Hei älä jää hukkaamaan aikaa, kohta seinät päälle lahoaa.
Mä en lähelles pääse on jengi sun ympäril taas kun piikkilanka.
Hei mä voisin olla se joka vie sua ulos iltaisin ku odatat mua.
Puistossa penkki penkillä poika vieressä tyttö ja hiljaisuus.
En oikein usko enkeleihin, jotka seurais pilven reunalta mun joka ainoata askelta.
Onnelinen olenko kuin pieni sudenkorento, joka pääni päällä lentää.
Oon kuullut rakkaus on sodan kaltainen ja kaikki keinot sallitaan melkeissä sen.
Nyt mä muistan miltä tuntuu kun rakastuu.
En tiedä sun nimee mut arvaan sen en tiedä susta mitään.
Kun tavattiin sä sanoit niin me mennään vielä naimisiin.
Voit nostaa mut pilviin voit pudottaa polvilleen.
Miten sinut mitä tehdä täytyy kenen kanssa näyttäytyy ja missä päin.
Sitten kun oon viimeisen lauluni laulanut työni tehnyt lapsenikin kasvattanut luokseni tulkaa.

Yllättävän masentava teksti :D pitäis varmaan alkaa kuuntelemaan hiukan iloisempaa musiikkia!!




tiistai 17. helmikuuta 2015

Onko vielä aikaa?



Mä oon tässä viime viikkoina ja ennen kaikkea tänään miettiny suurta eroa mun koulunkäynnissä ja motivaatiossa tähän nykyiseen kouluun verrattuna lukioon. 
Lukiossa laskin tarkkaan tunnit, jotta pysytin lintsaamaan mahdollissimman pitkälle niin että pääsen kuitenkin kursseista läpi. Nyt tulee heti jonkinlainen morkkis jos on hyvistä syistä joutunut päivänkin olemaan pois. Tänäänkin oli sellainen päivä, että olin suunnittellut tapaavani muitakin kuin ihmisiä koulussa ja lähteväni hieman aikaisemmin koulusta pois niin ei mielummin kidutin itseäni tylsällä tutustumisretkellä kuunnellen kaiken maailman liibalaabaa. Ja loppujen lopuks fiilis oli hyvä, vaikka pläänit olikin menny uusiksi. 
Lukiossa en laittanut tikkuniakaan ristiin läksyjen tekoon, yleensä kopioin joltain tai sitten muuten vaan näytin opettajille tyhjiä papereita. Nyt en ole muuta tehnytkään kuin läksyjä, tänäänkin sain jo pienen huomautuksen asiasta etten kuulemma enään puhu muustakun koulu tehtävistä ja niiden tekemisestä. Ennen taisin puhua vaan tekemättömistä jutuista. 
Lukiossa tunneilla valitsin perimmäisen nurkan, jotta pysytin rauhassa tekemään kaikkea epäolennaista mm. pelaamaan puhelimella ja piirtelemään vihkot täyteen. Ja se ei riittänyt että piirsin omat vihkot täyteen jos oikein muistan niin piirsin myös kavereiden vihkot.. Nyt istun hyvillä paikoilla koko ajan opettajaa kuunnellen ja muistiinpanoja tehden ja keskuteluun osallistuen.

Tää muutoshan kuullostaa paremmalta kuin hyvältä, nimittäin oon päättänyt saada tästä koulusta hyvät arvosanat. Lukiopapereissa kun ei oo kehumista eikä niitä kehtaa ees missään näytelläkkään. En kuitenkaan vähättele lukio ja ennenkaikkea ylppäri todistuksia, läpi se on ja hyvä niin! Kuitenkin huomaan että oon ottanu ehkä jotenkin liian isot paineet tosta koulusta.. Viikonloppusin osaan ottaa rennosti ja tehdä rauhassa muitakin kuin koulu juttuja, muttakun sunnuntai pukkaa päälle niin alkaa valtava stressi ja aikatauluttaminen jotta saan kaikki hommat tehtyä ajallaan ja ajoissa. 
Ens viikolla  kun on loma niin mä kyllä relaan ja teen juttuja pois alta, jos sit vaikka helpottais ees hieman loman jälkeisiä koulu päiviä. Edelleenki tykkään mun koulusta ku hullu puurosta, mutta rankakshan tuo tuppaa käymään jos näin kovilla kierroksilla sen takia pitää käydä.
Pitäis jostain löytää se kultanen keskitie, mutta se on vielä enemmän ku hakusessa.Ehkä mulla on vielä joku päivä sellanen ote että mulla on aikaa normaalillekkin elämälle.. 








lauantai 14. helmikuuta 2015

sä et ole yksin


Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Jopa mun olis pitänyt tällainen kuva saada haltuuni jo aikoja sitten. Niinku jo aiemmassa tekstissäni sanoin niin ystävänpäivää olen olen aina viettänyt, mutta sen merkitys on ollut pahasti hukassa.. Olen itsekkin kategorioitunut niihin, jotka märehtivät kun ei ole poikaystävää ystävän päivänä.Toisaalta eihän minulla ole isää isänpäivänäkään ja silti pystyn sen viettämään, vaikka sitten vaarini tai isäpuoleni kanssa. Myös tällä hetkellä se ajatus siitä kuinka ei sitä poikaystävää ole käy mielessäni, kun katsoo sosiaalisesta mediasta kuinka kaikki laittavat ihania kuvia rakastamansa ihmisen kanssa. Kenen kanssa minä laittaisin kuvan? Sepä se, en kenenkään kanssa. Tunnen kuitenkin itseni onnelliseksi, vaikkei minulla ole ketään erityistä. 

Hetken kun mietin niin onhan minulla tärkeitä ihmisiä joiden kuvia tykittää vaikka koko sosiaalinen media täyteen. Ihmisiä, jotka tulevat varmasti olemaan minulle aina niitä jotka aikanaan saattavat mennä sen poikaystävänkin edelle. Minulle ne ystävät ovat kaikki kaikessa. On ystäviä joiden kanssa olen tekemisissää miltein päivittäin, toisaalta on ystäviä joiden kanssa en juuri nyt ole niinkään pitänyt yhteyttä mutta kuitenkin tiedän heidän olevan sielä jossain. On myös heitä, joita pidän ystävänäni, mutta syystä ja toisesta välit ovat huonot mutta uskon ja toivon että jos kova paikka tulee niin tiedän heidänkin olevan läsnä.

En ennen osannut arvostaa ystäviäni enkä etenkään sitä ystävyyttä. Paljon piti tapahtua että aloin viimein arvostamaan, niin hyviä kuin pahojakin juttuja. Olen enemmän kuin kiitollinen jokaisesta ihmisestä ja ystävästä jotka minulle ovat jääneet käteen. Heitä ei ole kuin kourallinen, mutta se kourallinen on kultaakin kalliimpi. En halua enää muuttua heidän kaltaisekseen, vaan haluan olla oma itseni. Ystäväni täydentävät ja tekevät minusta kokonaisen ihmisen. 

Engalnnin kiellä ystävänpäivä on valentines day. Siellä jossain rapakon tuolla puolen se on enemmän se rakkauden juhla. Me (hölmöt) suomalaiset olemme nimittäneet tämän(kin) päivän aivan eritavoin kuin se alkuperäinen nimi, joten miksemme olisi enemmän sen päivän nimityksen mukaa kiitollisia ja onnellisia ystävistämme. Totta kai sitä omaa kultaakin tälläisenä päivänä muistetaan, koska useimman kumppani on myös se paraskaveri. En halua millään tapaa kyseenalaistaa sitä, en missään nimessä. 
Tälläisenä päivänä sitä todella tulee mietyttä kaiken maallisen lisäksi sitä toista puolta ystävyydestä. Itse mietin eniten sitä, että ilman omia ystäviäni en olisi tässä, en tälläisenä, en millään tapaa ehjänä. Henkistä ystävyyttä alan arvostamaan joka päivä enemmän ja enemmän. Voi mun ystävä parat kuinka ne onkaan joutunu mua kestämäään viimeisimpinä aikoina, on ollut kiukkua, iloa, surua, murhetta, onnea. Ja silti ne on kuunnellu, tai niinku eräs ystävä kerran sano niin ei se oikeesti oo kuunnellu, sillä on taktiikka mun varalta että toisesta sisään ja toisesta ulos :D Mutta toimii se niinkin. 






torstai 12. helmikuuta 2015

Do it yourself

Mun mielestä ystävän päivä on suhteellisen turha päivä kalenteriin merkkaamiseksi. En kuitenkaan kiellä ettenkö koskaan olisi sitä ns. juhlinut ja muistanut ystäviäni kyseisenä päivänä. Kuitenkin yritän ajatella, että meidän jokaisen pitäisi muistaa ystävien tärkeys ja ennen kaikkea kunnioitus ihan vuoden jokaisena päivänä.

Budjettini kun on tällä hetkellä niin pieni, niin olen alkanut ajattelemaan turhaa materiaa jota meillä kaikilla on kaapit pulloillaan ja että etenkin ystävänpäivä on sellainen juhla ettei oikeasti siihen pitäisi käyttää penniäkään, vaan ennemmin ajatuksissa olo ja vaikka tekstiviesti voi olla hyvä väline sitä kaukaista ystävää muistamaan.
Kuitenkin hieman poikkesin tästä "älä osta mitään" jutusta ja päätin viime viikolla väsätä eräälle ystävälle pienen itse tehdyn lahjan. Hän elää suurin piirtein samanlaista arkea kuin minä, joten molemmat tarvitsemme aina silloin tällöin pieniä positiivisia asioita päivää piristämään ja tsemppaamaan perus arkisiin asioihin. Eräässä blokissa näin kyseisen idean ja päätin heti ottaa härkää sarvista ja alkaa toteuttamaan tätä pientä juttua, jonka sen blokin kirjoittaja oli tehnyt itselleen. Itse en olisi osannut ajatella asiaa omalta kantiltani, koska olisin tiennyt kaikki mitä olisin purkkiin kirjoittanut, mutta ystäväni sen sijaan ei tiedä ja saattaa ehkä (toivottavasti) ottaa neuvoista vaareja joita hän noukkii nyt vuoden verran lasipurkista päivittäin.


Kaikki alkoi siis siitä, että olen itse itselleni keräillyt päiväkirjaan ja puhelimen muistiin kaikkii ihania quoteita jokaiseen elämän tilanteeseen, niin surulliseen kuin iloiseenkin.
Kirjoitin siis omista muistioistani ne positiivisimmat ja tsemppaavimmat sitaatit ruutu paperille.
mm."jossei unelmasi pelota sinua, ne eivät ole tarpeeksi suuria" "dont cry say fuck and smile" "ota elämästä irti kaikki minkä saat ja tee siit parempaa" "älä unelmoi elämääsi vaan elä unelmaasi" 
Aika kliseisiä juttujahan nuo oli, mutta ne nyt tuli ensimmäisenä mieleen. Mutta juuri tuollaista positiivistä juttua vaan paperille! 



seuraavaksi leikkasin kaikki sitaatit erilleen ja väritin jokaisen lapun erivärillä. Ruutu paperi oli aluksi minusta aika nihkeä lahja idea, mutta jostain syystä kun väritin laput niin loppu tulos alkoi miellyttää entisestään. Ja mikä parasta, tekstit pysyivät suorassa ;)


Kun laput oli väritetty kaivoin kaapista vanhan lasisen kurkku purkin ja liotin etiketit pois ja värjäilin sydämmiä sinne tänne purkin reunoja. Ensin mietin, että pitäiskö laittaa ne jotenkin järjestykseen, mutta mä tykkään muutenkin enemmän hallitusta kaaoksesta niin tää oli teemana myös maalamisessa.
Myös kannen värjäsin, siinä meinasi tulla vaan itku kun ei meinannut oikea teksti millään upota maalin alle. Vielä seuraavana aamuna kun maalit oli kuivuneet kirjoitin kanteen " Ystävälle ajatuksia pahan päivän varalle". Harmittaa etten ehtinyt ottamaan lopputuloksesta kuvaa, mutta näin jokainen joka haluaa kokeilla kyseistä ideaa saa käyttää hieman mielikuvitusta.

Kaikkein makeinta tässä jutussa oli se, ettei itsellä mennyt rahaa mihinkään materiaaliin vaan kaikki löytyi kotoa kaapista. Jopa maali oli ikivanhaa sormiväriä, mutta hienosti se pysyi lasissa kiinni. Ja mikä parasta ystävä, jolle tämän annoin oli aivan innoissaan ja onnellinen. Toisaalta yllytin häntä lukemaan useamman kerralla, muttei hän suostunut vaan aikoi tosiaan pitää purkin pahan päivän varalle.

Toivottavasti joku sai tästä pientä inspistä. Harmi että itse en muista blokia mistä tämän idean sain, mutta kiitos hänelle tästä. Itse olen iloinen että ilahdutin jotain toista ja se toinenkin on iloinen. JES!



Tää on omistettu kaikille ihanille supernaisille <3







maanantai 9. helmikuuta 2015

ei panikoida ei hätiköidä

Mä kun päätin alkaa kirjoittamaan blokia niin "sovin" itseni kanssa että nyt kirjotan edes jotenki säännöllisesti. Sitten kuitenkin tapahtu koulun alku ja tuli se kauan toivottu viikonloppu ettei sitä enään edes muistanu omistavansa tietokonetta tai koko blokia ylipäätänsä. 
Nyt on kuitenkin rankasta viikonlopusta toivuttu ja kotiin selvitty niin nyt taas muistan nää perus asiat. Rankka viikonloppu saattaa kuullostaa siltä, että jahas nyt on taas juhlittu ja juotu. Muttei tällä kertaa tarkotakaan. Meillä oli nimittäin ystäväni tytön 11-vuotis synttäri juhlat jonne mut oli viikonlopuks pestattu leipomaan ja leikkimään "emäntää". Mussa ku tuppaa aina silloin tällöin pientä emännän vikaa olemaan, ainakin tollasille 11 vuotiaille tytöille sellanen jaksoinkin olla. Sitä unohti melkein aikuisten murheet kun vietti pyjama bileitä tyttöjen kanssa. Okei no ei se nyt ihan niinkään ollu, kyllä mä enemmän Miran kanssa hengailin, mut yhdessä saatiin Julialle upeet synttärit aikaan ja tyttö oli enemmän kuin kiitollinen tästä. Musta on kuulemma tullu melkein kun kummi Julialle ku voisin vaan koko ajan olla höösäämässä sen kanssa kaikkea ja keksimässä meille kivoja juttuja tehtäväksi. Muunmuassa sunnuntaina kun Mira oli lähtenyt omiin juttuihinsa ja jäätiin Julian kanssa kaksin niin katteltiin leffaa, mutta koska kumpikaan ei yliväsymykseltään jaksanut keskittyä niin opeteltiin kirjaimellisesti seisomaan päällämme. Itse kuitenkin enemmin koen asian niin, että kun oma pikkusisko asuu toisella paikkakunnalla niin Julia voi  olla mulle sellanen varapikkusisko, minkä luo pääsee hössöttämään helpommin.




Kiitos ihanalla Viiville(viivi mainuttu ;)),joka tänään oli jeesailees että laitettiin kämppä juhlien jälkeen pakettiin. Eilen kun ei millään enään jaksanut. Siinä siivoiluiden lomassa pestasin Viivin ottamaan kuvia itestäni, että jos joskus sitä sitten sais laitettua muutakin kun pelkkiä selfietä ympäri sosiaalista mediaa niin eihän siitä mitään tullu. Mua kyllä ei niin oo luotu kameran tuolle puoelle. En ees jaksa laskea, että kuinka monta kuvaa otettiin, mutta tasan yksi sieltä onnistua taisi..

Tässä ensin tämä, josta itsepidän ainoastaan.


Tässä taas tälläinen  loppu kevennyt mistä huokuu se kuinka epäaito oonkaan kameran toisella puolen. Ja tämä kuitenkin sieltä parhaimmasta päästä... :D







tiistai 3. helmikuuta 2015

meil on onneks jokasel oma himalaja


Kuvasta päätellen koulun aloittaminen siis tuntui erittäin ihanalta, vaikka se jännitys oli kovempi ku aikoihin. Kuitenkin selvisin eilisestä ehjin nahoin. Luokasta voin sanoa sen verran, että ikähaarukka on todella iso. Itse oon nuorin, ja vanhin on pitkälle päälle viidenkymmenen. Kuitenkin vaikuttaa ihan pirteeltä luokalta ja sellaselta, jossa ei sen kummemin tarvi jännittää. Toisaalta hassua kun on taas luokassa seuraavat 1,5 vuotta jossa on pelkkiä naisia, sitä kälätyksen määrää. Onneks voin tarpeen tullen mennä kattelee miehiä ja moikkaamaan Johannesta suoraan yläkertaan jos alkaa akka lauma ahistaan. Onneks kuitenkin me kaikki alotetaan tässä koulutuksessa samasta nolla pisteestä ja ollaan täten samalla viivalla. Kaikilla on omat vahvuutensa, mutta sen mitä olen kuullut niin onneks muillekkin on vieraampia juttuja opsissa etten tunne itteeni ihan ulko puolikseks.


Vaikka eilen vasta aloitettiin koulu, niin tänään oltiin jo täysin mukana siinä oikeassa opiskelussa. Meillä on kahdesti viikossa pelkkiä teoria päiviä ja sitten taas kaksi päivää käytännön hommia. Veikkaan, että tää tiistai tulee ainakin tässä jaksossa olemaan, sekä parasta että pahinta. Meillä on tiistaisin ohjaustoiminnan teoriaa. Tänään sitten lähdettiinkin suoraan mun heikoimmasta  kohdasta liikkeelle, eli itsetutkiskelusta. Mä kun muutenkin etsin vielä itseäni ja ns, omaa tarkoitustani täällä niin käyppä sitä sitten läpi koko luokan kesken.Kaikki testit mitkä tehtiin oli mulle jo aivan liian tutun oloisia, eikä niin mukavista merkeistä. Onneks välissä oli ruokis että sain taas kerättyä itteäni, vaikka mieli teki siinä kohtaa luikahtaa kotiin. Onneks kuitenkaan näitä tälläsiä päiviä ei toivottavasti jatkossa tule olemaan näin paljoa.Tai jos tulee niin sehän on sit vaan asennekysymys?
Ootan kyllä taas jo huomista ja tulevaa koulupäivää innoissani, vaikkakin se tietää minulle puoli kuuden heräämistä ja kahdeksan tunnin päivää. Onneks pian tulee taas viikonloppu niin saa sitte lepää, vaiko saako sittenkää ? ;)

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

huippukohtia

                                         
Viikonlopun fiilis on ollut aika jännittynyt. Jostain syystä jännitän niin paljon huomista  koulun alkua, että pääkipu meinaa ottaa kunnolla vallan itsestäni. En oikein ymmärrä, että mitä jännittämistä tässä on kun olen edelleen niin innoissani koulun alusta, etten taida muusta puhuakkaan. Eniten vissiin jännittää ne uudet ihmiset ja miten heidän kanssaan alkaa sujumaan. Onneksi minulle selvisi eräästä opettajalta tulleesta sähköpostista, että meidän luokalla on kymmenisen ihmistä. 
 Olen kuitenkin yllättävän paljon ehtinyt puuhaamaan pääkivusta ja jännityksestä huolimatta. Eilen esiteltiin Johanneksen kanssa hänen siskolleen ja tämän poikaystävälle Hamina the big cityä. Siinä tosin ei ole mitään nähtävää, mutta meidän skottivahvistus oli innoissaan päästessään maistamaan ihka aitoa runebergin torttua. Oli hauska nähdä miten jotkut osaavat olla innoissaan meille suomalaisille aivan perusjutuista. Ja pääsinpä taas kokeilemaan miltä se englannin puhuminen sujuukaan, no sehän ei sujunut miltein yhtään... Viimeisen vartin uskalsin puhua ja kuitenkin heidän seurassaan sellaset kolme tuntia vietin. No ehkä ensi kerralla jos sellainen joskus vielä tulee eteen.



Tän päivän huippu kohdat laitoinkin kollaasin muotoon. Elikkäs 1. kuvassa sain kiitosta torstaisesta hyvästä työstä, kun löysin erään pikkutytön puhelimen lumihangesta ja tein vaivan, että puhelin päätyi oikealle omistajalle. Minulle tosin olisi riittänyt kiitokseksi vain se kuinka näin tytön kyyneleiden muuttuvan hymyksi kun he tulivat minulta puhelinta tuolloin torstaina hakemaan.
2. Oltiin Hilman kanssa (taas kerran)  vähän rattikelkailemassa. Mua naurattaa tää, että tyttö oli niin suurta hymyä ja suu kävi koko ajan kuin milläkin papupadalla kelkan kyydissä, mutta heti kun otin kameran käteen ja aloin ottamaan kuvaa hänen mummulleen näytettäväksi niin tyttö muuttui niin surkean näköiseksi että näyttää kuin hän ei yhtään nauttisi koko touhusta.
3. Käytiin myös edellä mainutun Hilman isomummin luona tämän syntymäpäivä kahveilla, jossa pöydät pursusi kaiken maailman leipomuksista. Nyt on taas viikon herkku saldo täynnä. 

Nyt voisin alkaa meditoimaan ja valmistautumaan huomista varten!