minne katosi päivät?

Minne katosi päivät? Vastahan mä pääsin ripille samassa kirkossa, jossa eilen istuttiin ja jännitettiin siskon puolesta tämän suurena päivänä. Jos tarkkoja ollaan niin välissä on seitsemän vuotta, mutta silti jotenkin tuntuu kun se olisi ollut vasta vastikään. 

 Viikonloppu itsessään oli hurjan rankka, kauheasti laitettavaa ja leivottavaa sunnuntain juhlia varten. Kotona vallitsi kireä ilmapiiri kun jännittynyt pikkusisko kiukutteli koko ajan ja joka asiasta ja sai näin äitin sekä isäpuolen hermot niin kireälle. Onneksi itse yritin ulkoistaa koko ajan ajatukset pois siitä ja keskityin kaikkeen muuhun.

Juhlat kuitenkin kun alkoivat oli viikonlopun kireätunnelma ja kiire tipotiessään. Kiia oli tyytyväinen juhliinsa ja minustakin oli niin ihana nähdä niitä sukulaisia ja ystäväperheitä, joita ei niin usein pääse tapaamaan.

Mä ennen nautin kovasti tälläisistä sukujuhlista, nyt on vähän toisin. Kauhea ihmismassa ja kaikki kyselee kuulumisia ja jokaiselle pitää kertoa samat jutut ja hymyillä päälle nätisti. No onneks nyt oon taas palannut kotiin ja ei tarvi hymyillä kellekkään.

tää kaupunki on koti mulle

Okei no en ehkä kutsuis tätä kylän pahasta kaupungiksi, mutta juuri tuol laulu soi mun päässä aina kun kävelen tuolla kylällä. Sairaalasta kun kotiuduin, mulla oli kova suunnitelma muuttaa vantaalle, kunhan ensin oon koonnu itteni mummin luona täällä virojoella. Sitten kuitenkin aloin katsella koulupaikkoja ja löysin sen Haminasta. Sitten aloin miettiä kovalla kiireellä Haminaan muuttoa, jotenkin se oli vähän niin kuin pakon edessä muutto, " pakko muuttaa samaan paikkaan koulun kanssa".Jotenkin se vain tökki koko ajan, vaikka sielä olisi ollut asuntokin valmiina. En vain pystynyt. Sitten, joku viisas heitti minulle, että mitä jos jäisit Virojoelle ja etittäis mulle asunto täältä. Kun se päätös oli tehty, mun oli niin helppo hengittää sen jälkeen. Jotenki kaikki palaset loksahti paikoilleen.
Mä aluksi tulin tänne pakoon kaikkia turhia "virikkeitä" ja se että lähteminen mihinkään olisi täältä käsin hieman työläämpää kuin vaikka jostain oikeasta kaupungista. Kuitenkin siinä kävi niin, että mä aloin oikeasti pitää tästä paikasta ja sen pienyydestä. Nyt mua pitäis kirveellä uhata, jotta mut sais täältä pois, jos silloinkaan.
 En tiedä mikä tässä paikassa viehättää, täähän on loppujen lopuks keskellä ei mitään. Haminaankin täältä ajaa sen 25 minuuttia, mutta toisaalta saman matkan joutuu istuu bussissa vantaalla jos menee vaikkapa jumbolta helsingin keskustaan. Ruuhka aikaan vielä kauemmin. Täällä tuli hetkessä kaupan ja kiskan tädit tutuiksi, nykyään ne moikkailee siviilissäkin ja saattavat kysellä kuulumisia. Ihan tuosta vaan. Mikä on oikeasti kiva juttu, joskus kun ei ole muuta kanssa käymistä käymistä kenenkään kanssa niin voi sentään kaupan tädin kanssa vaihtaa muutaman sanan. Myös ihmiset kun kävelevät ulkona vastaa saattavat tervehtiä, vaikkei koko ihminen olisi edes entuudestaan tuttu. Jotenkin se on kasvattavaa ja sitä juuri että täällä oppii hymyilemään kaupungilla ihmisille, jotka vastaan kävelevät. Toisin, kuin isommissa paikoissa kun kävellään naama kohti asfalttia, ettei kukaan vaan katso sua silmiin.
Myös se, että kunnallisella puolella täällä jokaista kohdellaan oikeasti yksilönä ja otetaan jokaisen tarpeet hyvin huomioon. Meitä kohdellaan oikeasti kuin "lähimmäistä", tai siltä oikeasti täällä tuntuu. Täällä ei todellakaan ole mitä liukuhihna tyyppistä toimintaa, vaan kaikki hoidetaan kunnolla alusta loppuun.
Vielä en ainakaan myös en ole kokenut bussilla liiikkumista ongelmaksi, se on vain asenne kysymys. Pitää osaa suunniella lähtemiset ja tulemiset sillai että bussit kulkee, mutta toisaalta se on ihan kiva. Tuleepahan tultua aina jokseenkin ajoissa kotiin kylä/kaupunki reissuilta.
Voisin hehkuttaa tätä paikkaa loputtomiin, eikä osa kuitenkaan sitä ymmärtäisi. Tulkaa toki testaa, tää on ihana kesäpaikka ennenkaikkea <3

se oli jussi se

.

"Aina kun  flippaan Jonna on irti!"

Yötä vastaanottamaan

Vihdoin se päivä tuli, nimittäin Kouvolan vaakuna piknik ja YÖ!!!

 Liputhan me ostettiin jo hiihtoloman aikoihin ja siitä se odotus sitten alkoi. Aluksi tuntui ettei se päivä tule koskaan, mutta tulihan se ja ryminällä. Aluksihan meidän piti lähteä vain Viivin ja Ilonan kanssa, mutta sitten kekkasin että koska jutun juonihan oli että Iskän muistolle nii päätin pyytää vielä isäni parasta ystävää liittymään remmiin. 

Ensin mentiin porukalla Johannalle aloittelemaan ja sielä Ilona pääsi leikkimään pitkästä aikaa pikkulegoilla, koska mä en pikkupojan mielestä osannut tarpeeksi. Kyllä se munkin kaveri olis ollu, jossei ilona olisi ollut, mutta kerrankin sain nauttia Johannalla ollessani "aikuisten" seurasta. Meillä alko jo kunnon musiikki sessiot Johannalla ollessa kun kaivettiin laatikosta sing star ja kailotettiin biisejä menemään, myös ihana Elias osallistui lauluun mikä oli ihanaa!

Kun matka sitten viimen alkoi, en meinannut pysyä pöksyissäni. Ehkä syy saattaa olla myös se, että alko juomalasilliset kihahatamaan päähä, mutta suurin syy varmasti se keikan odotus. Jutut oli sitä luokkaa että kaikki nauro ja kivaa oli. Kuskin rooli napsahti Viiville. Voi sitä parkaa kun ei oltu edes Amiraalille päästy kun takapenkiltä kuului: "pissattaaa, milloin voidaa pysähtyy?". Tietenkin se olin minä, ja viivi repii hiuksiaan päästä ainoana selväpäisenä :D.

Mun on tähän väliin pakko tehä pieni asiasta poikkeaminen ja hehkuttaa mun ihanaa potkupukua!!! Tuo uusi kirppari löytö on niin ihana ja mukava päällä, tuntuu kuin ei vaatteita olisi ollenkaan. Toisaalta vähän tyhmää kun se on musta, mutta sitten koristellaan asuvalintaa värikkäillä asusteilla ja avot.

Yö esiintyi ensimmäisenä, mikä oli hyvän kun siitä keikasta on kuitenkin ne selvimmät muistikuvat! AI ETTÄ MITEN IHANAA OLI!! Jokainen biisi meni suoraan luihin ja ytimiin. Tuntui kun olisin ollut kymmenen metriä maan pinnan yläpuolella keikkaa katsoessani. Biisii, jota odotin ja pelkäsin tuli onneksi viimeisenä, nimittäin Rakkaus on lumivalkoinen. Itkuhan siinä tuli, mutta onenksi se oli sekoitus onnea ja kaipuuta. Tää juttu vois mennä pelkäks hehkutukseksi, mutta yritän pysyä vielä housuissani ja olla cool. 

Festari alue oli aika pieni, mutta juuri sopiva. Kaikki lähellä ja musiikki kuului joka soppeen, vaikka olisi vessaan pitänyt mennä kesken keikkaa pystyi musiikista silti nauttimaan. MEillä oli oma piknik viltti sekä eväät mukana, mikä oli tosi hyvä juttu nimittäin päästiin levittämään viltti juuri hyville kohille että nähtiin sitten vielä Tuure Kilpeläinen ja Juha Tapioki hyviltä paikoilta istuen. 

Mä kiitän ja kumarran ja annan kunniaa jokaiselle viime perjantaina mukana olleelle ja ennen kaikkea esintyjille!! Ehkä ensi vuonna sitten taas?

Lavatanssit

"Voi kun pääsis johonkin tanssimaan" " Niimpä, mua vähän houkuttais tampsalla huomenna Finkut." " No hitto eihän mul oo mitää, lähetääkö." " Perjantai on vapaa, joten todellakin lähtää." Ja näin saimme idean luokkakavereiden kanssa lähteä Lavatansseihin tampsalle. Mun on pakko myöntää, etten sinänsä innostunut ajatuksesta lavatanssit. Olin enemmän ilnnostunut ajatuksesta, jossa mun ei tarvinnut nyhjätä kotona koko iltaa, vaan pääsin pitkästä aikaa ulkoilemaan. Mun käsitys lavatansseista oli se, että sielä on kaikki about kuudenkymmenen ja kuoleman välissä. Miehet (joita on vain muutama hassu yksilö) on kännissä kun käet ja tulevat kuolaamaan joka käänteessä. MUTTA totuus olikin aivan toinen. Tupa oli ihan täynnä ja 1/3 osa ihmispaljoudesta oli nuoria suurinpiirtein alle kolmekymppisiä. Se oli kyllä mulle aivan uutta, viimeeksi kun olen lavatansseissa käynyt toooosi kauan aikaa sitten, niin muistan vaan että sielä oli tosissaan niitä vanhojan patuja villahousuissaan haaskan kimpussa. Nyt homma oli aivan toinen. Yksi toisensa perään oli ihan selvinpäin ja oikein hyviä viemään. Ai että mä nautin kun pääs pitkästä aikaan verestämään tanssitaitoja ja muutenkin pitämään hauskaa hyvällä porukalla. Oltiin ihan loppuun asti ja naurua piisas. Eilen aamulla hieman väsytti kun olin kotona aivan liian myöhään verrattuna yleiseen nukkumaanmeno aikaan nähden. Mä suosittelen kyllä ihan jokaiselle, että kokeilkaa lavatansseja ja karsikaa ennakkoluulonne pois, mä takaan että jokaisella tulee olemaan ihan superhauskaa!

 

kissanpäivät

Viime perjantaina oli mun ilon ja onnen päivä kun kaikkien vaikeuksien kautta nousin voittoon ja muutin ikiomaan kotiin, vihdoin! Rakastan mun kotia ja joka kerta kun katselen ympärilleni alkaa vain hymyilyttämään.

Toisaalta myös yksi hymyn aihe taitaa olla lauantaina kotiutunut Remppu kissa, joka on vienyt jo pienessä ajassa suuren osan mun sydämestä.

Remppu tuli mulle mun luokkakaverilta, joka kasvattaa sekä kissoja että koiria ja tämä suloinen herra kaipasi uutta kotia kun ei tahtonut saada tarvitsemaansa huomiota luokkakaverini kotona. Vaikka luokkakaveri on ihan mahtava ihminen ja kaiken näkemän mukaan erittäin hyvä kasvattaja niin onneksi hän oli päättänyt tästä ihanuudesta luopua. 

Herra kotiutui nopeasti, aivan yhtä nopeasti kun minä itse. Ehkä tässä kodissa sitten vain on jotain taikaa. Pari ensimmäistä tuntia lauantaina herra lymyili piilossaan, mutta sen jälkeen ollaan oltu ihan lyömätön tiimi. Aamulla ensimmäisenä hän pyörii jaloissa ja kaipaa ennen ruokaa jo muutaman rapsutuksen sekä sitten jos olen vaikka ulkona käynyt niin on herra taas rapsutuksia vaille ja mouruaa kunnes niitä saa. 

Mä vaan oon tällä hetkellä just niin onnellinen, että ihan pelottaa kuinka mun tuleekaan käymään kun tipun täältä pilvilinnoista.