maailmalla tuuli käy, yhtä voimakas kuin voima silmissäs

Olin tänään jälleen itseni yllättämis pisteessä, kun päätin koulun jälkeen lähteä vielä jopa lenkille kotiin tultuani. Ehkä mä jotenkin ajattelin että pieni happihyppely ei tekis pahaa mun sisäselle ajatus myrskylle. Kuitenkin ulos päästyäni kaikki vaan paisu mun päässä ja päätinkin mennä vaan joen rantaan istumaan. Sitten iski ihan pohjaton väsymys päälle, aivan ku kaikki raajat olis hetkellisesti painanu sata kiloa eikä jalkoja olis millään jaksanu nostella.

Istun siinä pienellä laholla laiturilla ja mietin enemmän sitä että miten nätistä vesi virtaa eteen päin ja kestääkö laituri painoani. Jotenkin siinä veden virtailua katsoessani aloin kokea rauhaa. Sellaista rauhaa, että vaikka ajatukset kulki siellä täällä niin sitä alkoi voima kerääntymään. Aloin miettimään enemmän enemmän hyviä kuin huonoja asioita. Aloin taas muistamaan sen vahvuuden ja positiivisuuden asioissa. 

Mä oon aina rakastanu merta, jos saisin valita niin joskus sitten kun oon iso ja rikas(lue rikkaassa avioliitossa) niin haluan talon mahdollisimman läheltä merta. Vesi ja ennen kaikkea meri on vaan jokin sellainen elementti, josta jaksan joka kerta innostua aivan yhtä paljon. Nyt kun merta ei tänään ollut lähittyvillä, niin joki korvasi asian. Ehkä siinä meressä on sellainen vaikutus, että se vaan on ja pysyy. Turvallisuuden tunne ehkä? Muistot lapsuudesta? Muistan kuinka jo pikku tyttönä sitä jaksoi mökin laiturilla vaan istuskella ja katsella kohti horisonttia. Joku siinä on kun vesi elementtinä sai mut tänään hieman taas himmaamaan ajatuksen juoksua ja oli taas helppo lenkkeillä kotiin ja olla melkein hyvällä mielellä.

joskus sitä yllättää jopa itsensä

Alkuviikko meni kotona etähommia tehdesssä. Ei uskoisi, että kotona saa eniten hommia valmiiksi. Tässä hommassa varmaankin vaikuttaa eniten se, että koulussa ei osaa keskittyä vain yhteen asiaan kerrallaan. Sielä nimittäin on miljoona juttua koko ajan kesken, että koittaa parhaansa mukaan tehdä niitä kaikkia aina hitusen eteenpäin. Näin etäpäivinä kotona ollessa voikin tehdä asiat omaan tahtiin, eikä tarvitse kelloa koko ajan katsella eikä muutenkaa ressata vaan tehdä välillä jotain muitakin juttuja ja sitten taas palata koulujuttujen pariin.

Aikasemmin puhuin siitä etten ole löytänyt sitä kultaista keskitietä koulun suhteen vaan painan täysillä 110 prosenttisesti koulujuttujen suhteen. Nyt olen päättänyt etten rahaa kuin yhden keskeneräisen työn kerrallaan kotiin, jota sitten työstän. Muuten jos kantaisin kaikki mahdolliset keskeneräiset työt aina mukaani niin varmaankin nukkuisinkin niiden kanssa. Jotain on siis opittu, jes!

Torstaina ylitin itseni. Jaksoin nimittäin pitkään aikaan koulun jälkeen jäädä kaupungille pyörimään. Se on minulta iso saavutus, nimittäin viimeisimmät viikot olen oikeastaan aina suoraan koulusta tullut kotiin, tehnyt koulujutut ja sitten nukkumaan ilman sen suurempia sosiaalisia kanssa käymisiä.

Torstai siis oli tässä asiassa poikkeus. Ensin koulun jälkeen pyörittiin Viivin kanssa haminassa ja koitettiin saada jotain tolkkua asioihin, lopulta ajeltiinkin jo kotkan suunnalla ja lähdettiin poikien kanssa frisbee golffaamaan. Se osottautuikin ensimmäisen parin väylän jälkeen ihan kivaksi puuhaksi ja ennen kaikkea hyvässä seurassa sitä jaksaakin painattaa vaikkei tekeminen sinänsä niin kivaa olisikaan.

Lauantaina tein myös viikon sisään jo toisen ennätyksen, nukuin nimittäin jopa puoli yhteentoista saakka!!!!!!!! Tätä en muista tehneeni aikoihin. Siitä olikin sitten hyvä alkaa valmistautumaan iltapäivän ohjaustuokioon, jonka olin luvannut mennä vetämään meidän kunnan palvelutaloon. Suunitelmissa oli vääntää virpomis oksia mummojen kanssa tämän päivän palmusunnuntain kunniaksi. Toisaalta jännitin, että miten tämä onnistuu osin dementoituneiden mummojen kanssa joilla motoriikka alkaa olla ja hieman olematonta, mutta hyvinhän ne jaksoivat ja pystyivät. Itselle jäi mieleen erään mummon lause "Näin kivaa ei oo aikoihin ollut!" Tälläinen lause saa jaksamaan taas koulussa, silloin kun mikään ei kiinnostaisi eikä innostaisi opiskella. 

                                       

Illalla vaikka jouduin toimimaan kissan ensihoitajana kissakamulleni oskulle niin iloa toi  aivan ihana spanielin pentu Nella <3 Onneksi myös kisukamuli sai apua ja on jo hieman paremmassa kunnossa niin voi lähteä taas hyvillä mielin uuteen viikkoon. Jospa sitä tulevankin viikon aikana yllättäisi itseään.

jos muutat mielesi

Oon ollu viime aikoina tosi väsynyt ja kiukkunen kaiken aikaa. En oikein löydä asioista niiden positiivisia puolia. Tää on mulle outoa nimittäin aina haluun uskoo asioista parasta ja löytää juuri ne positiiviset asiat/opetukset asioista. Nyt jokin on muuttunut. Oon kuitenkin alkanu haastamaan itteäni löytämään päivistä niitä positiiviakin asioita, jottei tää elämä menis aivan lamaantuneeks.

Tässä siis tulee viime päivien positiivuus kooste:

♥ Ihana hoito kissa Osku, joka on antanut joka päivä niin paljon rakkautta pyytämättä (kissakuume senkun kasvaa tän otuksen myötä)

♥ ylläri paketti ystävältä

♥ suklaa, joka vei kielen mennessään

♥matto alkaa edistyä niin että huomaa

♥näpertely tuokiot koulussa

♥aurinkoiset päivät

♥pitkät yöunet

♥ihanat ihmiset, jotka jaksaa kaikesta huolimatta tälläistä mörrimöykkyä

nyt mennään näin parempaan päin

Mul oli aamusta ihan loistava fiilis, istuskelin aamukahvia juoden takapihalla, polttelin tupakkaa ja kuuntelin kuinka linnut visers. Veikkasin et päivästä tulee hyvä. Elämä hymyilytti ja tuntu niin ihanalta kun tiesin että viikonloppu koittaa taas ja saan nauttia siitä omassa yksinäisyydessäni ja kaikki oli vaan jotenki niin ihanan rauhallista. Koulus kaikki oli vielä tosi jees, vaikkakin kuvistunnille meno otti päästä enemmän ku mikään, mut silti jotenki päivän perus fiilis oli, että tää päivä on mun päivä.

Yhtäkkiä kaikki oli toisin. Elämältä katos hetkeks pohja, jouduin syvään suohon, kohtaamaan menneisyyteni silmästä silmään. Kohtaamaan asiat joita olin paennut tai en oikeastaan paennut, mutta tietoisesti sulkenut mielestä, koska ne oli pois silmistä. Haavat revittiin auki ja ai saatana että se kirveli ja kirvelee vieläkin.

Kuitenkin vaikka kirvelee, niin tajusin niiden haavojen repimisen aikana että hemmetti mun elämä on niin vastakohta sille mitä se oli vielä vuosi sitten. Huomasin kuinka sattu kuulla millanen ihminen oonkaan ollut, mutta silti se pieni kipinä alko sinkoilemaan mun sisällä joka sai mut tuntemaan itteni jollain tapaa ylpeäksi siitä että olen ottanut niistä tehdyistä virheistä opikseni. En ylpistellyt, nöyränä tyttönä otin vastaan mitä annettiin, mutta silti se pieni ote sai musta otteen.

Tänään samalla kun punnitsin tätä hyvää mitä oon saannu mun elänään niin punnittiin tosi ystävyys ja selän kääntämättömyys. Mun on pakko sanoa että mulla on maailman ihanimmat ja rakkaimmat ystävät sekä perhe. Ne oli hetkessä mun tukena kun pienen avunpyynnön laitoin menemään. Tilanne oli kurja kaikille, mutta siltikin mun takana seistiin ja katottiin etten kaadu. RESPECT. Mä oon niin onnellinen et mulla on näinkin mahtava tukijoukko. Se on tärkeintä mulle maailmassa, mihin mä tänäänkään olisin joutunu ilman paria ihmistä. Voisin ylistää ainakin seuraavat seittämänsataa sanaa ihmisiä ja niiden epäitsekkyyttä ja sitä kuinka tärkeitä ihmisiä ne on ja kuinka hemmetin kiitollinen mä oon. Mut se vois olla vähä yliampuvaa.

Tänä päivänä mä tajusin monta asiaa, löysin monta positiivista asiaa sittenkin mun elämässä.  En oo nähny hetkeen kauheesti positivisuutta, vaikka päivä oli paskin aikoihin nii tästä irtos kuitenkin eniten positiivisuutta viikkoihin. Nyt kiitän ja kumarran ja poistun sängyn puolelle, koska mä oon ihan puhki!

pessimistin iltapala

"Onko kaikella tarkoituksensa?" " Millon tietää olevansa ehjä?" " Mikä on elämän tarkoitus?" " Missä menee hyvän maun raja?" " Milloin kaikki päättyy?" " Miksi elämässä on niin paljon kurjuutta?" " Miten onni korjataan?"  "Onko jokaisella ihmisellä oma sielunkumpoaninsa?" " Voiko rajat olla tehty rikottaviksi?" " Onko olemassa oikeaa ja väärää?" " Missä menee hyvän itsekkyyden raja?"

Mun pää on niin täynnä erilaisia mahdottomia kysymyksiä, joihin ei todella ole olemassa vain sitä yhtä ainoaa oikeaa vastausta. Miks ihmeessä tälläisiin varmasti jokaen päässä joskus liikkuviin kysymyksii voi olla niin vaikeeta löytää vastauksia. Mä lupaan vetää itteni lippusalkoon jos jonain päivänä keksisin näihin vastauksen!!

Mä en ennen uskonut siihen että kaikella on tarkoitus, nyt jotenki alkaa jokseenkin tuntumaan siltä että kaikella tuntuu olevansa se oma tarkoituksena. Silti se tuntuu tyhmältä että näin tosiaan on.

Mä en usko, että kukaan ihminen voi olla täysin ehjä. Toisaalta jokainen naarmu sisäisesti tai ulkoisesti kertoo siitä että elämää on tullut elettyä.

Onks elämällä ylipäätänsä mitään tarkoitusta. Mä niin haluisin uskoo siihen että on, mut miks se sitte ei lue mustaa valkoisella synnytysosastolta saadusta lapussa että mikä on just tän kyseisen lapsen tarkoitus tälle maailman kaikkeudelle. 

Kuka määrittelee sen että mikä on hyvän maun raja. Mä ite oon hemmetin herkkä nahkanen, mut joku toinen taas on kova ku kivi eikä siltä tunnu mikään isku missään.

Miks jokanen ei elämäänsä ku viimeistä päivää, nimittäin kukaan ei tiiä et milloin tää homma täällä päättyy?

Mua suututtaa miten paljon elämässä ja ennen kaikkee tässä koko hela maapallolla on niin paljon kurjuutta, ei vaan mun elämässä, vaan kaikkialla. 

Jos onnen rikkoo, niin kuka osais kertoa että miten se onni korjataa, vai voiko sitä koskaan kokonaan korjata? Löytyykö onni kuitenkin uudestaan vai onko se kokonaan pilattu juttu?

Voiko olla niin, että jokaselle ihmisellä on se oma sielunkumppaninsa? Tähän mä jollain tapaa haluisin uskoo, mut jos sielunkumppanuus tarkoittaa sitä että ajattelee kaikesta samalla tapaa niin eiks elämä käy aika tylsän puoleiseks?

Minkä takia on rajat keksitty, koska jokainen kokeilee jokatapauksessa niitä rajoja. Mitä jos ei olis rajoja eikä sääntöjä nii olisko kaikki sit hyvin ja elämä hirveen lepposaa?

Kuka määrittelee oikean ja väärän, koska jollekkin ihmiselle toisen tekemä väärä vois olla ihan fine ja sitten taas toisin päin.

Hyvä itsekkyys, tätä on niin vaikeaa ajatella. Mä oon liian itsekäs, toisaalta taas en. Tässäkään asiassa ei taida olla sitä kultaista keskitietä.

Ei hitto, miten voi olla näin vaikeita kymyksiä? Silmissä vilisee kysymyskerkit vaikka haluis muuttaa ne huutomerkeiksi ja painaa asiat villasella. Mä taidan olla väärällä alalla, ehkä must sittenki pitää tulla se pappi jota iskä musta ysiluokan päätteeks kaavaili :D

Se tunne kun

Se tunne kun..

.. ensimmäisenä päivänä loman jälkeen koulua on ylläri ylläri 8-16 ja koko päivänä et saa jutun juuresta kiinni.

..  fazerin uusi poppari suklaa levy katos alle tuntii kurkusta alas.

.. pitäis tehdä koulujuttuja, mutta ei saa inspiksestä kii.

.. kuuntelee harvinaisen paskaa musaa, tajuaa asian, mutta kuuntelee silti (korvien väliin koskee).

.. elämä hymyilee, mutta silti pantaa kiristää?

.. kerranki olis juoksulenkki fiilis ja ulkona sataa räntää

.. mummi ajaa hulluuden partaalle.

.. laskee päiviä muuttoon ja niitä tuntuu edelleen olevan aivan liikaa.

..  maha kurisee eikä jaksa kävellä jääkaapille, koska tietää ettei sielä oo mitään hyvää.

.. koulu vie kaikki voimat ja sosiaalinen kanssa käyminen on täysi nolla ja se ahdistaa

.. se tunne ku se tunne ku se tunne

.. haluais olla miss suomi, mut tajuaa ettei oo jääkiekkoilija poika ystävää.

.. päivän koho kohta oli emmerdalen ihmissuhde kiemurat.

.. kun tajuaa kuinka tyhmän postauksen on juuri kirjoittanut.

.. tajuaa että on aika mennä nukkumaan ja se tuntuu paremmalta kuin koskaan.