torstai 23. huhtikuuta 2015

tiedän paikan armahan

Suljen silmät. Pystyn kuulemaan kuinka lokit kirkuvat. Pystyn haistamaan kuinka tuuli tuo mukanaan meren tuoksun.  Pystyn tuntemaan kuinka laituri keinuu jalkojeni alla. Jos kuuntelen oikein tarkasti pystyn kuulemaan kuinka vähän matkan päästä kuuluu haitarin soittoa. Jostain läheltä kuuluu naurua ja ilon kiljahduksia. Kuvittelen avaavani silmät ja näkevän ihanan punaisen mökin ja muistamaan hetkessä ne kaikki ihanat muistot. Kun oikeasti avaan silmäni, huomaan olevanikin huoneessani suuressa kaipuun kuplassa.


Onko kellään muulla paikkaa, jonne kaipaa koko kehollaan? Minulla on, nimittäin mökki. Se mökki, josta heitätään retrolaatikko läppää. Muistan myös joskus kutsuneeni paikkaa slummiksi. Mökki keskellä ei mitään. Kultaisten lapsuusmuistojen mekka. Paikka jossa rauhoittuu. Paikka, joka saa aina hymyn huulille. Paikka jossa nauru raikuu pitkälle aamuun. Paikka, jossa kaikki ovat kuin kotonaan vaikka sielä käydäänkin vain muutaman hassun kuukauden aikana vuodessa. Paikka, joka on kuin piilopaikka pahalta maailman kaikkeudelta.


Se ihana mökki, jolla on suuri paikka sydämessä on myös paikka joka tuo paljon surua. Kaipuuta niitä ihmisiä kohtaa, jotka olivat mökin peruskalustoa. Vieläkin näen sieluni silmin isäni istumassa kuistilla heittämässä läppää, vaarin kömpivän mökin nurkan takaa piilopulloltaan tai Reiskan selvittämässä solmuun menneitä verkkoja. Nämä ihmiset ovat syy siihen, miksi mökiltä olevat muistot niin kultaisia. Jokainen läsnäolollaan teki siitä paikasta mökkimäisen. Mitä nyt kun he ovat poissa?

kiitos kuvista Viiville

On monta syytä miksen ole moneen vuoteen mökillä käynyt. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö enään koskaan sinne menisi. Tänä kesänä nimittäin aion mennä sinne, tykkäsi kuka mitä hyvänsä. Mulla on niin paljon niitä hyviä muistoja huonejen ohella, että tarvitsen sen paikan missä voin oikein koko sydämmeni pohjasta muistella niitä lapsuuden muistoja. Ja vain niitä hyviä muistoja. Aloin yhtenä päivänä miettimään paljon vanhoja hyviä juttuja ja melkein jokainen muisto palasi siihen aikaan kun vietin aina viikkoja iskän kanssa mökillä puuhaillessa. 
Oi ne ihanat kesäyöt kun makailtiin veneen kaulassa iskän uistellessa pitkin saarten reunoja. Oi niitä helteisiä päiviä kun vietettiin tuntikausia uiden ja saunoen. Ne pimeät yö istuttiin pihakeinussa taskulamppujen kanssa tuijotellen metsään, jos vaikka satuttaisiin näkemään supikoiran kiiltävät silmät. Ne pitkät yöt jotka vietettiin mökin sisällä korttia pelaillen. Ne ihanat illat nuotiolla lauleskellen kaikkea mitä päähän sattui tulemaan. Kaikki ne kroketti pelit kun päätettiin heivata kaverin pallo mereen, ihan vaan kiusallaan. Ne pallopurkkikset kun rämmättiin pitkin maata ja mantuja etsimässä muita ja aina joku ehti potkaisemaan pallon ennen kun kaikki oli löydetty. Oi se mökin haiseva huussi, mutta silti sinne oli aina kiva mennä. Ne mökin kivikot minne mua kiellettiin aina menemästä, koska olin niin kompuroiva. Se kun opin ajamaan moottoriveneellä. Ne kaikki kerrat kun kannettiin niska vääränä vettä saunalle. Se hyvän makuinen mökkitee, joka oli juotavaa vain mummon tekemänä. Se kun saa vasta savustettua ahventa. Oi ne illat kun katsottiin salamoivaa taivasta ja täristiin pelosta. 
Joskus vielä haluaisin kokea tuon kaiken uudestaan. Muistoja ei kuitenkaan halua pois. Haluan tehdä uusia muistoja, mutta juuri tuolla ihanalla mökillä. Siinä rakkaasssa retrolaatikossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti