Olin tänään jälleen itseni yllättämis pisteessä, kun päätin koulun jälkeen lähteä vielä jopa lenkille kotiin tultuani. Ehkä mä jotenkin ajattelin että pieni happihyppely ei tekis pahaa mun sisäselle ajatus myrskylle. Kuitenkin ulos päästyäni kaikki vaan paisu mun päässä ja päätinkin mennä vaan joen rantaan istumaan. Sitten iski ihan pohjaton väsymys päälle, aivan ku kaikki raajat olis hetkellisesti painanu sata kiloa eikä jalkoja olis millään jaksanu nostella.
Istun siinä pienellä laholla laiturilla ja mietin enemmän sitä että miten nätistä vesi virtaa eteen päin ja kestääkö laituri painoani. Jotenkin siinä veden virtailua katsoessani aloin kokea rauhaa. Sellaista rauhaa, että vaikka ajatukset kulki siellä täällä niin sitä alkoi voima kerääntymään. Aloin miettimään enemmän enemmän hyviä kuin huonoja asioita. Aloin taas muistamaan sen vahvuuden ja positiivisuuden asioissa.
Mä oon aina rakastanu merta, jos saisin valita niin joskus sitten kun oon iso ja rikas(lue rikkaassa avioliitossa) niin haluan talon mahdollisimman läheltä merta. Vesi ja ennen kaikkea meri on vaan jokin sellainen elementti, josta jaksan joka kerta innostua aivan yhtä paljon. Nyt kun merta ei tänään ollut lähittyvillä, niin joki korvasi asian. Ehkä siinä meressä on sellainen vaikutus, että se vaan on ja pysyy. Turvallisuuden tunne ehkä? Muistot lapsuudesta? Muistan kuinka jo pikku tyttönä sitä jaksoi mökin laiturilla vaan istuskella ja katsella kohti horisonttia. Joku siinä on kun vesi elementtinä sai mut tänään hieman taas himmaamaan ajatuksen juoksua ja oli taas helppo lenkkeillä kotiin ja olla melkein hyvällä mielellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti