lauantai 6. kesäkuuta 2015

Lavatanssit

"Voi kun pääsis johonkin tanssimaan" " Niimpä, mua vähän houkuttais tampsalla huomenna Finkut." " No hitto eihän mul oo mitää, lähetääkö." " Perjantai on vapaa, joten todellakin lähtää." Ja näin saimme idean luokkakavereiden kanssa lähteä Lavatansseihin tampsalle. Mun on pakko myöntää, etten sinänsä innostunut ajatuksesta lavatanssit. Olin enemmän ilnnostunut ajatuksesta, jossa mun ei tarvinnut nyhjätä kotona koko iltaa, vaan pääsin pitkästä aikaa ulkoilemaan. Mun käsitys lavatansseista oli se, että sielä on kaikki about kuudenkymmenen ja kuoleman välissä. Miehet (joita on vain muutama hassu yksilö) on kännissä kun käet ja tulevat kuolaamaan joka käänteessä. MUTTA totuus olikin aivan toinen. Tupa oli ihan täynnä ja 1/3 osa ihmispaljoudesta oli nuoria suurinpiirtein alle kolmekymppisiä. Se oli kyllä mulle aivan uutta, viimeeksi kun olen lavatansseissa käynyt toooosi kauan aikaa sitten, niin muistan vaan että sielä oli tosissaan niitä vanhojan patuja villahousuissaan haaskan kimpussa. Nyt homma oli aivan toinen. Yksi toisensa perään oli ihan selvinpäin ja oikein hyviä viemään. Ai että mä nautin kun pääs pitkästä aikaan verestämään tanssitaitoja ja muutenkin pitämään hauskaa hyvällä porukalla. Oltiin ihan loppuun asti ja naurua piisas. Eilen aamulla hieman väsytti kun olin kotona aivan liian myöhään verrattuna yleiseen nukkumaanmeno aikaan nähden. Mä suosittelen kyllä ihan jokaiselle, että kokeilkaa lavatansseja ja karsikaa ennakkoluulonne pois, mä takaan että jokaisella tulee olemaan ihan superhauskaa!
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti