Vihdoin se päivä tuli, nimittäin Kouvolan vaakuna piknik ja YÖ!!!
Liputhan me ostettiin jo hiihtoloman aikoihin ja siitä se odotus sitten alkoi. Aluksi tuntui ettei se päivä tule koskaan, mutta tulihan se ja ryminällä. Aluksihan meidän piti lähteä vain Viivin ja Ilonan kanssa, mutta sitten kekkasin että koska jutun juonihan oli että Iskän muistolle nii päätin pyytää vielä isäni parasta ystävää liittymään remmiin.
Ensin mentiin porukalla Johannalle aloittelemaan ja sielä Ilona pääsi leikkimään pitkästä aikaa pikkulegoilla, koska mä en pikkupojan mielestä osannut tarpeeksi. Kyllä se munkin kaveri olis ollu, jossei ilona olisi ollut, mutta kerrankin sain nauttia Johannalla ollessani "aikuisten" seurasta. Meillä alko jo kunnon musiikki sessiot Johannalla ollessa kun kaivettiin laatikosta sing star ja kailotettiin biisejä menemään, myös ihana Elias osallistui lauluun mikä oli ihanaa!
Kun matka sitten viimen alkoi, en meinannut pysyä pöksyissäni. Ehkä syy saattaa olla myös se, että alko juomalasilliset kihahatamaan päähä, mutta suurin syy varmasti se keikan odotus. Jutut oli sitä luokkaa että kaikki nauro ja kivaa oli. Kuskin rooli napsahti Viiville. Voi sitä parkaa kun ei oltu edes Amiraalille päästy kun takapenkiltä kuului: "pissattaaa, milloin voidaa pysähtyy?". Tietenkin se olin minä, ja viivi repii hiuksiaan päästä ainoana selväpäisenä :D.
Mun on tähän väliin pakko tehä pieni asiasta poikkeaminen ja hehkuttaa mun ihanaa potkupukua!!! Tuo uusi kirppari löytö on niin ihana ja mukava päällä, tuntuu kuin ei vaatteita olisi ollenkaan. Toisaalta vähän tyhmää kun se on musta, mutta sitten koristellaan asuvalintaa värikkäillä asusteilla ja avot.
Yö esiintyi ensimmäisenä, mikä oli hyvän kun siitä keikasta on kuitenkin ne selvimmät muistikuvat! AI ETTÄ MITEN IHANAA OLI!! Jokainen biisi meni suoraan luihin ja ytimiin. Tuntui kun olisin ollut kymmenen metriä maan pinnan yläpuolella keikkaa katsoessani. Biisii, jota odotin ja pelkäsin tuli onneksi viimeisenä, nimittäin Rakkaus on lumivalkoinen. Itkuhan siinä tuli, mutta onenksi se oli sekoitus onnea ja kaipuuta. Tää juttu vois mennä pelkäks hehkutukseksi, mutta yritän pysyä vielä housuissani ja olla cool.
Festari alue oli aika pieni, mutta juuri sopiva. Kaikki lähellä ja musiikki kuului joka soppeen, vaikka olisi vessaan pitänyt mennä kesken keikkaa pystyi musiikista silti nauttimaan. MEillä oli oma piknik viltti sekä eväät mukana, mikä oli tosi hyvä juttu nimittäin päästiin levittämään viltti juuri hyville kohille että nähtiin sitten vielä Tuure Kilpeläinen ja Juha Tapioki hyviltä paikoilta istuen.
Mä kiitän ja kumarran ja annan kunniaa jokaiselle viime perjantaina mukana olleelle ja ennen kaikkea esintyjille!! Ehkä ensi vuonna sitten taas?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti